Minulla on ollut viime aikoina jotenkin turhankin paljon aikaa ajatella asioita. Kaikkea olen pyöritellyt päässäni, mitä on tullut viime vuosien aikana tehtyä ja mitä jäänyt tekemättä. Ja niinhän se on, että eniten kaduttaa ne asiat, joita ei ole syystä tai toisesta uskaltanut tehdä. Jotenkin Espanjasta paluu laukaisi päässäni tuhatmiljoona ajatusta ja täytyy sanoa, että on ollut jotenkin tosi hankalaa sopeutua takaisin omaan elämäänsä täällä Suomessa...
Kaipuu maailmalle on kova...
Se päätös, että lähdin uudelleen pitkän pitkän tauon jälkeen kisaamaan bodyfitneksessä, on mielestäni edelleenkin ollut yksi elämäni parhaimpia. Ja omalla tavallaan myös huonoinpia. Sillä rahaa tämä harrastus vie ja todella paljon. Eikä siinä mitään jos olisi hyvät tulot, vaan kun ei ole, ja niistä vähistä rahoista sitten maksaa valmennukset, lisäravinteet, kisabikinit yksin eläjän budjetista. Kovasti tämä harrastus myös vaikuttaa pääkoppaan.
Olen myös kovasti pyöritellyt päässäni, että onko tässä mitään järkeä, sillä tuntuu, ettei mitään kehitystä tai edistystä tapahdu. En tiedä onko tämä omassa päässäni vai missä, mutta tuntuu vain, ettei lihasta tunnu tähän kroppaan tarttuvan millään. Läskiä nyt kylläkin, mistä en jaksa ottaa enempää stressiä. Tai näin ainakin yritän miettiä, vaikka totuus on se, että olisihan se hienoa jos omaisi lihaksikkaan ja lähes rasvattoman kropan ympäri vuoden. Huomaan, että tarvitsisin paljon enemmän kannustusta ja kehuja, mitä nyt tunnen saavani.
Rimpula lavalla keväällä 2014
Tiedän, että moni asia on minun omissa käsissäni ja sen vuoksi olenkin mietiskellyt myös omaa motivaatiotani. Tämän viikonlopun aikana olen myös ollut hieman huonovointinen, mikä ei ole millään tavalla ollut omiaan nostamaa fiiliksiä, mutta onpahan ollut pakko ottaa aikaa ja pysähtyä. Ja miettiä, mitä minä haluan. Elämältäni, kisaamiselta ja kaikelta.
Katselin noita viikonlopun karsintojen kuvia Jyväskylästä ja väistämättä tulee ajatus, ettei minusta tule ikinä niin upeaa ja lihaksikasta kilpailijaa kuin monet kilpasiskoni. Toisaalta se juurikin nostaa minulle sen taisteluhalun pintaan, että minä haluan itse nähdä itseni kehittyvän. Haluan tehdä kovasti töitä että kroppani saa lihasta, eli olen edelleen valmis treenaamaan kovaa, syömään hyvin ja pitämään huolta riittävästä levosta. Haluan myös parantaa esiintymistäni, hioa poseerauksia ja tuoda itsevarmuutta enemmän. Vaan se itsevarmuus onkin se kumma juttu... Ehkä se suurin ongelmani.
Masters SM 2014
Saatan vaikuttaa hyvin itsevarmalta, mutta en sitä rehellisesti aina kuitenkaan ole. En ole oikein koskaan osannut arvostaa ulkoista olemustani, kai minua vaivaa se niin monen naisen syndrooma, että helposti ajattelen, etten riitä tai kelpaa, enkä ole koskaan tarpeeksi hyvä. Ja niinkuin hyvät kokemukset vahvistaa hyvää itsetuntoa, myös huonot kokemukset ovat heikentäneet huonoa itsetuntoa. Olen kuitenkin jo sen verran aikuinen, että yritän päästää irti ja mennä eteenpäin. Mutta kyllä se niin on, että jotkut asiat jättävät pitkälle jälkensä.
Mutta niin kai se on, ei pidä lannistua vaan jatkaa eteenpäin. Kovalla työllä ja päättäväisyydellä on kaikki ansaittava sekä olen myös oppinut sen, että enemmän saavuttaa, kun pistää kaikessa itsestään enemmän likoon. Uskaltaa olla sitä mitä on ja myös näyttää sen. Muiden puheet voi jättää omaan arvoonsa, ne puheet eivät kerro sinusta oikeasti mitään. Kannattaa pitää kannustavat ja hyvät ihmiset lähellä ja pyrkiä eroon niistä jotka lannistavat, niin tämän harrastuksen kuin yksityiselämänkin kannalta.
The best is yet to come...
Rentoa sunnuntaita kaikille!
-Mira-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti