Olen aina inhonnut asioden viemistä liian äärimmäisyyksiin. Treeneissä vien kehoani äärimmilleen, sillä tiedän että niin pitää tehdä, jotta kehittyy, mutta nyt puhun elämästä sekä elämänasenteesta. Tiedän kyllä, ettei mitään hienoa saavuta ilman uhrauksia sekä omistautumista, mutta mielestäni ei ole koskaan tervettä elää vain yhtä asiaa varten, unohtaen elämässään kaiken muun.
Monesti saa lukea juttuja, kuinka fitnesselämää viettäville esimerkiksi ruoka on vain polttoainetta tai kuinka laji menee kaiken edelle, ynnä muuta tämän suuntaista. Itse en pystyisi moiseen. Minä haluan, että minun elämässäni on muutakin kuin fitness. Ihan sen vuoksi, että siten pysyn henkisesti tasapainossa. Se ei kuitenkaan vähennä haluani pärjätä tai kehittyä kilpailijana. Minun motivaatiotani ei vähennä esimerkiksi se, että haluan matkustella tai viettää aikaa ystävieni ja perheeni kanssa.
Olen aika järjestelmällinen sekä tarkka ihminen, mikä tähän lajiin sopiikin. Olen kuitenkin myös halunnut ottaa mukaan tietynlaista rentoutta. En halua mennä äärimmäisyyksiin, sillä tiedostan myös sen että elämässä on muutakin. Tämä laji ei ole koko elämäni, ehkä se olisi jos olisin pro, mutta realistisena ihmisenä ymmärrän ettei minusta pro ole tulossakaan.
Kaikki yllä olevat treenikuvat on otettu Barcelon reissulla. Kovaa tuli treenattua, vaikka
olinkin reissussa, eikä kertaakaan tullut käytyä ulkona. Matkusteluhaluni ei vähennä motivaatiotani,
päinvastoin!
En pidä siitä, että motivaatiota kyseenalaistetaan, jos asiat tehdään eri tavalla kuin jonkun mielestä "kuuluisi" tehdä. Mikä ja kuka sen muka määrittää miten laji on elämässä mukana ns. oikein?!? Mielestäni ihminen itse, joka lajia harrastaa. Ei kukaan ulkopuolinen taho, vaan jokainen itse. Jokainen kilpailija joutuu kamppailemaan omien demoniensa kanssa, ei siinä tarvita ulkopuolisia tahoja kertomaan, että nyt et ole "tarpeeksi omistautunut lajille" syystä tai toisesta.
Minulta on joskus kysytty olenko kontrollifriikiksi, koska harrastan lajia jossa pitää olla tietynlainen kontrolli monessakin osa-alueessa. Tai johtuuko esimerkiksi absolutismini kontrollifriikkeydestäni. Voin sanoa, että ei en ole mikään friikki ja moni sen huomaakin kun tutustuu minun paremmin. Osaan ottaa myös rennosti ja olen ylpeä, että olen tuon taidon opetellut sekä pitänyt elämässäni.
Laji antaa minulle paljon, esimerkiksi juurikin haasteita mitä kaipaan. Minulle tämän lajin pitääkin antaa enemmän kuin ottaa. Siinä vaiheessa kun vaaka rupeaa kallistumaan toiseen suuntaan, on ehkä aika pysähtyä ja miettiä miten haluaa jatkaa. Jos tuntuu, että on vain väsynyt, elämäänsä kyllästynyt taistelija dieetillä, voi miettiä tehdäänkö asioita oikein ja sopiiko laji itselleen.
Kun palasin takaisin fitneksen pariin ihan kilpailu mielessä, olen tietyllä tavalla oppinut rentoutumaan. Monen kuulee sanovan, että lajin myötä kehonkuva on muuttunut negatiiviseen suuntaan. Itselleni on käynyt ihan päinvastoin. En enää stressaa esimerkiksi painostani, varsinkaan offilla. Tiedän, että syön oikein ja treenaan kovaa, joten en edes mieti liikaa painoani. En viitsi ottaa paineita siitä, kuinka paljon vaaka näyttää tai jos silloin tällöin syön jonkun pienen herkun. En mielestäni näytä pahalta silloinkaan kun on hieman enemmän sitä rasvaa kehossa näin rakennuskaudella. Olen jotenkin oppinut rakastamaan itseäni sellaisena kuin olen.
Minulle ruoka ei ole vain polttoainetta, mutta omaksi onnekseni satun pitämään terveellisestä
ruuasta. Mutta silloin tällöin sallin itselleni herkkuja offilla, jos mieli tekee.
Laji antaa minulle paljon, esimerkiksi juurikin haasteita mitä kaipaan. Minulle tämän lajin pitääkin antaa enemmän kuin ottaa. Siinä vaiheessa kun vaaka rupeaa kallistumaan toiseen suuntaan, on ehkä aika pysähtyä ja miettiä miten haluaa jatkaa. Jos tuntuu, että on vain väsynyt, elämäänsä kyllästynyt taistelija dieetillä, voi miettiä tehdäänkö asioita oikein ja sopiiko laji itselleen.
Kun palasin takaisin fitneksen pariin ihan kilpailu mielessä, olen tietyllä tavalla oppinut rentoutumaan. Monen kuulee sanovan, että lajin myötä kehonkuva on muuttunut negatiiviseen suuntaan. Itselleni on käynyt ihan päinvastoin. En enää stressaa esimerkiksi painostani, varsinkaan offilla. Tiedän, että syön oikein ja treenaan kovaa, joten en edes mieti liikaa painoani. En viitsi ottaa paineita siitä, kuinka paljon vaaka näyttää tai jos silloin tällöin syön jonkun pienen herkun. En mielestäni näytä pahalta silloinkaan kun on hieman enemmän sitä rasvaa kehossa näin rakennuskaudella. Olen jotenkin oppinut rakastamaan itseäni sellaisena kuin olen.
En ehkä ole maailman parhaassa tikissä nyt, mutta ainakin olen onnellinen!
Minulle fitness on sitä, että olen kokonaisvaltaisesti hyvinvoiva. En halua vaarantaa lajilla henkistä, enkä fyysistä terveyttäni. Eikä näin mielestäni tarvitse tehdäkään, kun tehdään asioit oikein.
Mitä sinulle on fitness ja toisaalta, mitä sinä haluaisit sen sinulle olevan? Tuota kysymystä voi jokainen pysähtyä välillä miettimään...
Mukavaa viikon jatkoa!
-Mira-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti