Pahoitteluni heti alkuun erittäin pitkästä blogitauosta. Rehellisesti sanottuna, tilanne on tämä;
Silloin kun tapahtuu jotain negatiivista ja joutuu stressaamaan, blogini jää helposti tauolle. Johtuu ehkä siitä, etten aina voi kaikesta täällä täysin avoimesti kirjoittaa, enkä välttämättä haluakaan kertoa sellaisia asioita, jotka liittyvät myös muihin kuin minuun. Mutta kyllä, tällä hetkellä elämä on vähintäänkin ollut enemmän myrskyä, kuin aurinkoa, aaltoja ja laineita. Kaipaan ehkä kaikista eniten sitä, että olisi joku läheinen ihminen, jolle purkaa näitä asioita. Siis minulla on ystävät ja perhe, mutta tarkoitan läheisellä sellaista ihmistä, joka olisi useammin läsnä ja jolle voisi purkaa päivän murheet. Tai olla purkamatta, olla vaan siinä lähellä ja vaikka toisen kainalossa.
Yritän ottaa elämän asenteella "Kaikki kyllä selviää", mutta joskus joutuu tosissaan pinnistelmään, jotta tämä asenne pysyy pinnalla. Varsinkin silloin kun on ns. myrskyn silmässä on vaikea nähdä pinnalle ja varsinkaan siellä sitä tulevaa tyyneyttä. Sillä niinhän se on, asiat yleensä tuppaa järjestymään ja ratkeamaan, tavalla tai toisella.
Onneksi on tosiaan ystävät ja perheenjäsenet, joille voi jutella ja purkaa näitä juttuja. Ja myös valmentajani on ihana ihminen johon voin luottaa ja hänelle voin myös yhteisissä tapaamisissa tilittää elämääni aina jos jotain tilitettävää on. Valmentajaltani olen oppinut niin paljon, että ilman häntä en olisi edes yhtä hyvä personal trainer kuin nyt olen. Sillä kyllä, pidän työstäni ja olen mielestäni myös hyvä siinä, enkä epäröi tunnustaa tätä. En todellakaan kuvittele tietäväni kaikkea ja minullakin on paljon opittavaa, mutta omassa ammatissani koen paljon onnistumisen tunteita.
Sonjan voi aina ottaa kainaloon, aina tulee hyvä mieli. <3
Ja jos jotain huonoa, niin myös jotain hyvääkin; työpaikalta olen saanut jo monta ystävää meidän salin asiakkaista. Parasta on se, että on löytynyt muutama treenikaverin ja minulle jos kenelle on arvokasta se, että pääsen treenaamaan kaverin kanssa. Olen melkeinpä aina treenannut yksin ja senkin homman osaan, mutta kyllä se on niin, että toisen kanssa siihen treeniin saa vielä vähän sitä ekstra potkua. Treenikaveri kun toimii kannustajana, potkijana ja varmistajana. :)
Nyt yritän vain päästä stressistä eroon, enkä ilman tuota urheilua olisi varmaan edes järjissäni. Treeni on mulle se mikä pitää mun stressitasot aisoissa ja auttaa kummasti myös purkamaan ajatuksia. Paras tapa korjat oma fiilis on mennä salille. Tai juoksulenkille.
Treenit kulkee siis superhyvin, samoin ruokavaliossa pysyminen on ollut erittäin helppoa. Kerran viikossa pidän cheat mealin, sen säännöllisyys sekä päättäminen että oikeasti pidän sen, on auttanut minua pysymään pilkun tarkasti ruokavaliossa ilman vaikeuksia. Ehkä minustakin kasvaa vielä iso ja löytyy ne kadonneet olkapäät. ;) Jotain kehitystä olen nähnyt jopa omiin silmiini, mikä onkin minulle jo saavutus kun olen itselleni se pahin kriitikko.
Mutta... koska tilanteeni on mikä on, teimme valmentajan kanssa yhdessä päätöksen että kevään kisat jää nyt väliin. Tavoitteeni on kisata seuraavan kerran syksyllä kun tilanne on otollisempi dieetille sekä olen saanut vielä tahkottua lisää lihasmassaa tähän vartaloon.
Pyrin pääsemään irti kaikesta negatiivisuudesta ympärilläni, sillä kukaan ei tarvitse sellaista ympärilleen. Oli kyse sitten ihmisistä tai muista asioista mitkä luovat negatiivista ilmapiiriä ympärilleni.
Eli kovaa treeniä huippuseurassa tarjolla jatkossakin! Tulevana viikonloppuna lähden karistamaan stressiä maalle ja viettämään kummipoikani syntymäpäiviä perheen parissa.
Pitäkää huoli itsestänne ja rakkaistanne! PUS!
-Mira-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti