Mira's Destiny Blog

tiistai 7. heinäkuuta 2015

Viikonloppu auringossa



Takana on kyllä ihan mahtava viikonloppu! Kyllä se vaan on ihan eri fiilis kun aurinko paistaa ja on lämmintä. Kesällä tulee semmoinen olo, että on vapaa kaikista huolista ja murheista (no ei niitä onneksi tällä hetkellä muutenkaan ole). Jotekin kesällä on sellainen olo, että on vapaa. 
















Launtain kuvasatoa Suomenlinnasta.



Minussa ainakin kesällä herää semmoinen vähän boheemi puoli, mikä näkyykin heti esimerkiksi pukeutumisessa. On ihanaa koristaa ranteet koruilla, joita on tuonut mukanaan matkoilta maailmalta. Vaatteetkin muutuvat rennommiksi ja väljemmiksi.


Siinä se bohemius ei näy, että treenit tai ruokavalio muuttuisi. Eli treenaan tietenkin kuten ennenkin, oli keli mikä tahansa ja eväät kulkevat mukana. Joskus voin syödä sen grillimakkaran (ehkä kesässä menee se muutama) tai jotain muuta grillistä, mutta kohtuudella mennään. Muutenkin kun koen, että tuo oma ruoka on niin hyvää, ei lipsumisia helposti tapahdu. Ja kuten olenkin sanonut, makea on minun heikkous, mutta pysytään siinäkin kohtuudessa myös näin offilla. ;)



"Rantahippi" ja Sonja matkalla Suomenlinnaan sunnuntaina.



Auringon säteistä nauttimassa!



Vietin lauantan sekä sunnuntain käytännössä molemmat päivät aamusta iltaan ulkona. Ja tarkemmin siis Suomenlinnassa. Suomenlinna on kyllä niin kaunis paikka ja sinne on todella helppo mennä kun ottaa vain lautan Kauppatorilta. Se onkin hyvä puoli Helsingissä, ettei tarvitse lähteä kauas löytääkseen kauniita maisemia ja rauhaa. 


Tällä kertaa oltiinkin ihan eri kohdassa saarta missä olen yleensä ollut. Erittäin hyvä paikka, tuulelta suojassa sekä vähemmän ihmisiä kuin jossain muissa osissa saarta. Täytyy sanoa, että seuralaisillani oli kyllä niin pro meininki tässä, oli viltit ja grillit mukana, sekä kokkailun taso aika hieman eri mitä yleensä. Eli siellä grillissä oli muutakin kuin makkaraa, vaikka tottakai sitäkin kuuluu kesällä grillissä olla. 


Joku päivä olisi kivaa lähteä Suomenlinnaan ihan vain kävelylle sekä tutustumaan saareen vähän tarkemmin. Tämän voisikin toteuttaa tänä kesänä, ehdottomasti. Tuon voisi toteuttaa myös hieman viileämmälläkin kelillä, kunhan aurinko paistaa, niin saisi kauniita kuvia.






Sunnuntaina pelattiin Yatzya. Minä sain onnistuneen sijan... viimeinen! :D



Ja sitten niin ihana kuin tämä kesäinen ilma onkin, maanantaina olikin jo ihan eri meininki. Syksy saapui kaupunkiin. :( Täytyy sanoa, että olen enemmän kuin tyytyväinen siihen, että on kahden viikon lomamatka varattu! Täällä ei kesä näytä nyt siltä, että itse ainakaan siitä kovin nauttisin, kun saa vain palella.


Tosin, edelleen pähkäilen mitä teen tämän toisen mahdollisen reissun kanssa. Tiedän, että lentoliput pitäisi ostaa pian jos ne ylipäätänsä meinaan ostaa, mutta käytännön järjestelyt vähän askarruttaa ja hieman myös kyseenalaistan sen, onko tämä "ylimääräinen" reissu taloudellisesti järkevää. Mutta toisaalta, yleensä ihmiset katuvat niitä asioita joita jättävät tekemättä eikä tälläistä tilaisuutta välttämättä tule toista kertaa...


Tulevana perjantaina näenkin sitten valmentajaani. Saa nähdä mikä tuomio on siitä missä mennään. Jotenkin tuntuu, että oma mieliala omasta kunnosta aaltoilee päivittäin. Välillä on semmoinen olo, että ylimääräistä on tullut paljon vain rasvana eikä ollenkaan lihasta. Toisina päivinä on olevinaan näkyvissä jotain kehitystäkin. En tiedä... Tiedän olevan hieman ankara itselleni, mutta toisaalta välillä vähän pitääkin olla, muuten ei pääse eteenpäin. Jotenkin tuntuu, ettei se lihas tartu millään vaikka kuinka tahkoisi... 


Laitan tänne nyt tuommoisen "kuntokuvan" missä vähän näkee itsekin missä mennään. Siis kovin paljoa en rasvaa haluisi kerryttää mutta totuus on myös se, ettei se lihas kasva jos kaloreita ei ole tarpeeksi. Itselläni on kova työ saada sitä massaa olkapäihin ja selkään, mutta ei auta jatketaan töitä sitkeästi ja johdonmukaisesti. Ja onhan sekin fakta, että itselleen hieman "sokeutuu" kun itsensä näkee joka päivä. Sen vuoksi pitäisikin kai enemmän heilua tuon kameran kanssa, mutta olen siinä hieman huono! :D


Tuossa vähän kuntoa sunnuntai aamuna aamupalan jälkeen.



Olen myös tietenkin mestari löytämään itsestäni kaikkia huonoja, nimenomaan lajiin sopimattomia piirteitä, mutta tiedän, ettei liiallinen itsensä piiskaaminen auta ketään. Elämästä pitää myös osata nauttia, kaikki ei voi olla pelkkää suorittamista. Se hyvä puoli on siinä, että kun tulee ikää, osaa ottaa asiat vähän rennommin, mutta kuitenkin ymmärtää mitkä ovat ne omat vastuut sekä kehityskohteet. 


Kaikin puolin voi sanoa, että kyllä elämä on vaan kivaa! :D



Mukavaa viikkoa!


-Mira-



Minut löytää myös instagramista nimimerkillä @mirasdestiny





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti