Mira's Destiny Blog

maanantai 17. heinäkuuta 2017

Loman loppu



Lupasin vielä palata siihen, miten loppuloma siis sujui. Kerroin alku loman kommelluksista ja ongelmista edellisessä postauksessani Loma helvetistä.


Kun kaikki se säätäminen hotellien kanssa oli vihdoin ohi, pääsi edes vähän nauttimaan lomasta. Lääkkeet tosiaan auttoivat aika nopeasti oloon, mutta en kuitenkaan tuntenut itseäni kunnolla terveeksi koko reissun aikana. Sää tosiaan suosi, sillä ensimmäisenä päivänä tosiaan oli viileämpää, mutta muina päivinä oli aurinkoista ja lämmintä.


Päivät menivät lähinnä rannalla auringosta ja lämmöstä nauttien. Sen verran tuo kipeänä olo verotti, ettei lomalla tullut nautittua niistä asioista mitä normaalisti tykkään lomalla tehdä. Jos olisin ollut terve, olisin ollut paljon aktiivisempi. Tykkään myös lomalla urheilla ja otankin aina treenivaatteet sekä lenkkarit mukaan, mutta tällä lomalla ei päässyt edes rauhallisia kävelylenkkejä tekemään.



                               Aurinkoa ja lämpöä!








Palvelun taso ja vieraanvaraisuus Sunny Beachillä on mitä on. Joissakin paikoissa on ystävällisiä ihmisiä, mutta täytyy sanoa, että harvassa ovat!!!


Kävimme syömässä rantaravintolassa nimeltä Terra ja sen paikan plussat olivat sijainti ja tietenkin Suomen hintatasoon nähden edullisuus. Varmasti etsimällä löytyy parempiakin paikkoja, hieman syrjässä pienempiä, paikallisten suosimia ravintoloita joissa hintataso on vieläkin alhaisempi ja ruokakin hyvää.  Oma olo oli kuitenkin sellainen, ettei kovinkaan pitkälle jaksanut lähteä seikkailemaan iltaisin.




Terran luona näköala oli parasta.



Terran ruoka oli aika perussafkaa, sitä hampurilaista, pizzaa ja pastaa, mutta listalta löytyi jotain muutakin., Jotenkin ei viitsinyt enää edes puuttua siihen, että ruuan seassa oli jotain limaklimppejä, joista en tiennyt olivatko ne sieniä vai lihaa, vai jotain ihan muuta. Omassa ruuassani oli perunaa ja hiekat tai mullat vain rahisivat suussa... Jälkiruoka oli hyvää ja palvelu varsinkin viimeistään siinä vaiheessa kun jätimme aika isot tipit. :D Mutta rannalla oli kyllä kaunis näköala. Rantatuoleja on siinä edessä on vieri vieressä, mutta oli kaunista katseltavaa kun aurinko laski ja tilalle alkoi nousemaan täysi kuu. Niitä pieniä asioita, mistä reissussa osasi nauttia.



Jälkkäri oli hyvää ja pala niin iso, ettei kaikkea jaksanut syödä!



Pääosin tulikin syötyä pikku kojuista jotain pientä ja käytyä hakemassa läheisestä kaupasta evästä. Aika pienellä määrällä ruokaa kyllä tuli pärjättyä, enkä todellakaan päässyt nauttimaan hyvästä ruuasta niinkuin yleensä lomalla pääsee. Hotellin aamupala pelasti tietenkin aina aamun ruokailun.


Jonkun verran tuli myös shoppailtua ja tehtyä kivoja löytöjä. Koska Suomen kesä ei ole lämpimiä ilmoja tarjoillut, tein ostoksia pitäen silmällä hieman tulevaa talven reissua. Sinne tarvitsen kesävaatteita sekä rantavaatteita.  Löysin yhdet bikinit, pari rannalle sopivaa rantatunikaa, mekon, jumpsuitin, paidan sekä topin. Ihan vain muutamia luetellakseni. Ostimme myös rannalle puhallettavat rantatyynyt mikä lähtee kyllä ehdottomasti seuraavalle reissulle mukaan! :D Shoppailu oli sitä parasta terapiaa ja kivat tuliaisetkin löytyivät.


Kauppoja kierrellessä huomasi selkeästi tuon palvelun huonon tason. Eräässäkin kaupassa, myyjätyttö alkoi ivaamaan minua ja matkimaan puhetapaani sekä puhui jotain selvästi ilkeää minusta myyjäkollegoilleen. Ja tämä vain sen vuoksi, etten ostanutkaan heti ensimmäistä tuotetta jota pyysin saada katsoa!!! Ei olisi tehnyt mieli ostaa tuosta kaupasta mitään, mutta löysin siis jo toisen tuotteen jonka halusin, niin piti antaa rahat siihenkin lafkaan.  Normaalisti vähät välitän tuollaisesta käytöksestä, mutta kun niitä tulee useammalta taholta, kyllä se alkaa lomafiilikseen vaikuttaa negatiivisesti. Varsinkin kun niin moni muukin asia meni tällä lomalla pieleen.


Monesti sitten palasimme niihin kauppoihin joissa oli hyvä ja ystävällinen palvelu. Eräässä kaupassa kävimme useammankin kerran, koska siellä työskenteli todella herttainen ja mukava nainen jonka kanssa vähän jutustelimme. Hän kyseli meiltä mitä näin ensikertalaisina pidämme Bulgariasta, piti vähän väistellä kysymystä ja kerroimme, kuinka ranta on mukava sekä pidämme hänen kaupasta erittäin paljon! :)


Mallinukkena, että onko hyvä.



Juttelimme myös hotellin respassa työskentelevän naisen kanssa useampaan otteeseen. Hän oli erittäin ystävällinen ja avulias, mukava poikkeus sääntöön. Selvisi syykin siihen, miksi hän puhui niin hyvää englantia. Hän oli vasta pari kuukautta sitten palannut takaisin Englannista Bulgariaan ja myös hän kertoi, että on ollut aikamoinen kulttuurishokki palata takaisin.  Hänen kanssaan juttelu vahvisti sitä kuvaa minkä mekin Bulgariasta saimme; edelleen ollaan siinä vanhassa kommunistimoodissa, ettei tarvitse olla ystävällinen, eikä missään nimessä hymyillä ihmisille.


Vaikka tosiaan loppuloma sujui ihan hyvin, ei tuo loma mitenkään mukava ja rentouttava ollut. Harmitti, ettei matkatoimisto ottanut mitään vastuuta siitä, ettei meidän olisi alunperin pitänyt edes vaihtaa hotellia, vaan kyse oli hotelli Bahamin henkilökunnan virheestä. Virhettä ei voitu selvittää heidän huonon englanninkielen taidon vuoksi. Myöskään Tjäreborgin opasta ei saanut kiinni, joten hänestä ei ollut tilanteen selvittämisessä mitään apua. Tästä ei kukaan Tjäreborgilla tuntunut ottava vastuuta. Maksoimme kuitenkin lisähintaa lomallemme koska hotellia vaihdoimme, eikä hotellin taso tosiaan ollut ilahduttava. En nyt puhu siitä miltä hotellissa näytti, sillä hotelli oli ihan kivan näköinen sekä yleiset tilat, että huoneemme. Mutta vaikka kaikki epäkohdat korjattiin, oli siivouksessa isoja puutteita, sitä ei yksinkertaisesti tehty. Minusta vaatimaton ei tarkoita likaista ja epäsiistiä. Luulisi hotellin henkilökuntaa kiinnostavan se, että hotellin tason saa nostettua ihan pienillä teoilla. Ei varmasti mene kylppärissä viemäritkään tukkoon jos kylppäristä siivottaisiin hiekat yms. ja muutakin huoltoa tehtäisiin.


Pintapuolin hotelli Shipka näyttikin kivalta.



Olen tehnyt kirjallisen palautteen sähköpostitse Tjäreborgille, mutta katsotaan nyt onko siitä mitään hyötyä. Epäilen suuresti. Heillä saattaa vastausaika venyä kuukaudenkin päähän, mutta kerron täällä sitten mitä Tjäreborgilta vastaavat.


Joinakin päivinä huoneessamme ei oltu edes käyty ja joinakin päivinä oli vain viikattu peitot ja vaihdettu pyyhkeet jos olimme laittaneet ne lattialle.  Lomalla kuitenkin toivoisi edes jonkun perus siivouksen toimivan, eli roskat vietäisiin ja lattiat pyyhittäisiin.  Siivous kuitenkin oli sisältynyt hotellihuoneemme hintaan. Näistäkin olisi voinut käydä reklamoimassa, mutta loppujen lopuksi tuli vain fiilis, että ei enää jaksa. Booking.comin kautta aiomme antaa palautetta, mutta ikävä kyllä sellainen fiilis, ettei siitä ole mitään hyötyä.


Viimeisenä päivänä kun tulimme rannalta oli lakanat ensimmäistä kertaa koko loman aikana vaihdettu ja joku oli käynyt vähän edes siivoamassa. Hieman huvitti, että tästäpä suuri hyöty, kun lähdemme samaisena iltana pois. Lattioita ei oltu edelleenkään pesty ja kyllähän ne viikossa alkaa näyttää aika likaisilta.

Myös huone oli kodikas ja siisti, mutta siivous puuttui täysin.



Viimeinen päivä oli mukava viettää rannalla ja se olikin lomapäivistä kaikista kuumin. Ehkä juuri sellaista lämpöä minä kaipasinkin lomalla. En kyllä muista että olisin koskaan ollut niin iloinen kotiinpaluusta. Tjäreborg oli sen verran järjestänyt että taksi nouti meidät hotelli Bahamille josta sitten lähti bussikyyti lentokentälle. Tästä Tjäreborg maksoi siis ihan ruhtinaalliset 5€!!

Sen verran juttelimme bussissa erään pariskunnan kanssa, että heillä oli ollut ihan sama ongelma Tjäreborgin oppaan kanssa. Oli luvattu selvittää erästä asiaa ja palata sitten myöhemmin. Oppaasta ei tässäkään tapauksessa sitten ikinä kuulunut mitään, kunnes pariskunta olivat sitten itse taas joutuneet ottamaan oppaaseen yhteyttä. Myös heillä oli ollu vaikeuksia päästä Tjäreborgin Bulgarian puhelinpalvelussa läpi. Eli emme olleet ainoat jotka tälläisestä kärsivät. Tiedä sitten johtuuko tämä oppaiden kokemattomuudesta vai laiskuudesta, mutta ei tuo kyllä hyvää palvelua ole.

Onneksi lentomatka meni hyvin ja sain nukuttua koneessa. Lentomatka on todella lyhyt ja kone oli aikataulussa edellä. Oli ihana tulla kentälle kun siellä odotti avomies pieni Sonja chihu sylissään. Seuraavan reissun pääsemme tekemään yhdessä, en malta odottaa, vaikka onhan siihen vielä aikaa. Voin kertoa, että se ei ole Tjäreborgin reissu se! 



Kotona odotti kaunis ruusukimppu ja rakkaan syli! 



Jos jotain opin arvostamaan tämän reissun jälkeen, niin niitä kaikkia muita onnistuneita matkoja joita olen tehnyt. Onhan sitä reissuilla sattunut ja tapahtunut, mutta harvoin on tullut näin ikävää fiilistä. Se harmittaa eniten, että lähdin lomalle jotta voisin ladata hieman akkuja, eikä tuo loma kyllä sitä tehnyt.

Sen voin vielä kertaalleen sanoa, etten enää ikinä osta Tjäreborgilta matkaa, enkä koskaan aio mennä Bulgariaan.

Onneksi kotona pääsi rakkaan kainaloon, heti tuli parempi mieli!


Toivotaan, että kesä vielä jatkuisi täällä Suomessa niin saisi vapaapäivinä nauttia hyvistä keleistä.



Mira





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti