Viikonloppuna tuli todellakin relattua, naurettua ja ennen kaikkea hieman purettua tunteita. Olen huomannut itsessäni piirteen, jos itselläni on vähän huono fiilis, tuon esille helpommin negatiivisia asioita. En pidä tästä piirteestä itsessäni, mutta toisaalta ymmärrän, että välillä vaan tarvitsee päästää hieman hyöryjä ulos ja sanoa asiat juuri niinkuin sylki ne suuhun tuo. Koen myös, jos liikaa viettää aikaa itsekseen, asiat purkaantuvat niin sanotusti väärin ja erittäin kärkkäästi ulos. Jotenkin kaikki sanomatta jääneet asiat patoutuu ja tulee paljon isompina sitten ulos kuin on tarkoitus.
OIKEIDEN ystävien kanssa vietetty aika on ihanaa, sillä heidän kanssaan saa olla tukka pystyssä, rennoissa kotivaatteissa ja välillä vähän purnatakin. Olen melkoisen positiivinen ihminen, mutta välillä minunkin tekee mieli purnata jostain ja hyvät ystävät ymmärtävät, etten ole pahansuopa vaikka joskus sanonkin jonkun poikkinaisen sanan. Kummasti se helpottaa, kun voi sanoa asioita ääneen. Eräs ystäväni aina vitsailikin, että "äiti on opettanut, että saa sanoa jos tarkoittaa" ja haistan itse kyllä tuossa lauseessa sellaista hyvänmielistä ironiaa, kun se sanotaan silloin jos purnataan jotain.
Viikonloppu siis sujui mukavasti Eveliinan ja Minnan luona. Minna oli perjantaina Blog Awardseissa joten röhnötin Eveliinan kanssa ihan sohvalla ja Sonja sylissä. Se chihu jos mikä on terapiaa ja ihana pieni sylikoira. Syksyssä on myös jotain omaa ihanaa taikaa, kun voi laittaa kynttilöitä palamaan ja ihan hyvällä omallatunnolla rauhoittua kotiin sekä rentoutua.
Lauantaina Minna leipoi iloksemme maukkaita korvapuusteja ja minä lenkkeilin Sonjan kanssa pitkän lenkin ympäri Töölönlahtea sekä lähimaastossa. Oli ihana ilma ja sain unelmoida mitä minä tekisin jos minulla olisi miljoona, kun kiertelin lähialueen hienosti noussuttaa uutta asuinkorttelia. Harmi kun olen niin huono kuvaamaan mitään, pitäisi varmaan hommata parempi puhelin, jotta kuvia tulisi otettua reilummin. Toisaalta, välillä ihmiset ovat kännykät kourassa kuvaamassa jokaista asiaa mitä eteen sattuu ja siinä samalla jää jotain muuta hienoa näkemättä. Ja ennen kaikkea tuntematta.
Sunnuntai aamuna olikin sitten se, mitä tällä viikolla eniten jännitin; nimittäin valmentajan kanssa jalkatreeni Töölö Gymillä. Todella hyvin meni ja täytyy sanoa, että valmentajallani Aikkulla on jotenkin sellainen minua rauhoittava vaikutus kun me tapaamme. Saatan tässä välillä stressata kuntoani ja (mielestäni olematonta) kehitystäni ja sitten kun näen Aikkua tajuan, että mikä on se olennainen mihin minun pitää keskittyä. Aikku saa minut myös huomaamaan asioita missä olen hyvä, joten motivaatio kasvaa aina näiden meidän tapaamisien jälkeen.
Kukaan ei ole täydellinen ja itsestään tykkääminenkin on välillä taitolaji.
Jalkatreeni on ihan lempparini ja uskon että jatkossa saan taas enemmän siitä irti sekä kehitystä tuonne hanuriin ja takareisiin, mitä eniten tarvitsenkin. Etureidet ottaa kivasti treeniä vastaan, mutta fysiikan tasaisuuden nimissä, kehitystä pitää tapahtua muuallakin! Uusi treeniohjelma taskussa oli mukava lähteä salilta vielä Minnan ja Eveliinan luo saunomaan.
Kaikin puolin tosi mukava ja rento viikonloppu, tämmöisiä lisää. Ehkä seuraavalla kerralla vaikka vähän jotain aktiviteettiä, yhteistreeniä, koiralenkkejä tms. mutta kyllä tämä relaaminenkin tuli ihan tarpeeseen!
Kiitos asianosaisille, olette <3 Mahtavaa tulevaa viikkoa!
-Mira-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti